Artikkelit

Viisi kättä ympyrässä, kämmenote ranteesta.

Kestävän elämäntavan edistämistä jatketaan Keski-Suomessa Agenda 2030:n hengessä

Keski-Suomen ELY-keskus on lähettänyt kutsukirjeet Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmän KYKYn toimikaudelle 2017–2019. Mukaan ryhmään voivat ilmoittautua asiasta kiinnostuneet henkilöt myös kutsun saaneiden organisaatioiden ulkopuolelta, ja asiasta kiinnostuneet muut organisaatiot voivat niin ikään lähettää ryhmään edustajansa.

KYKY-ryhmä toimii tiedon ja ideoiden vaihdon areenana, konkreettisen yhteistyön käynnistäjänä sekä kestävään elämäntapaan liittyvän asiantuntemuksen kokoajana ja esiintuojana Keski-Suomessa. Tarkoituksena on tukea eri toimijoita kestävään kehitykseen liittyvässä edistämistyössä.

KYKY-ryhmä on toiminut Keski-Suomessa jo vuosikymmenen nimellä Keski-Suomen ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä KYKY. Nyt sana ”ympäristökasvatus” vaihtuu ilmaisuun ”kestävä elämäntapa”. Uuden nimen myötä ryhmässä halutaan kiinnittää entistä vahvemmin huomiota kestävän kehityksen eri osa-alueisiin ja niiden yhteen punomiseen. Kansainvälisenä ja kansallisena selkänojana ryhmällä toimivat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030. Ryhmä valitsee toimikauden alussa ne painotukset ja konkreettiset toimenpiteet, joihin yhteistyössä keskitytään. Ympäristökasvatuspalkinto Kolkutin on tarkoitus jakaa edelleen joka toinen vuosi.

Mukana KYKY-ryhmässä on ollut vuosien varrella monipuolinen joukko toimijoita mm. erilaisista oppilaitoksista, kuntien muilta toimialoilta, järjestöistä, valtion viranomaisista ja seurakunnista.

KYKY-ryhmään on alkavalle toimikaudelle kutsuttu edustajat seuraavista organisaatioista: 4H-liitto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry, Jyväskylän luontokoulu, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän seurakunta, Jyväskylän YK-yhdistys, Jyväskylän ympäristö- ja kulttuuriluotsit, Jämsän ammattiopisto, kansanopistot, Keski-Suomen kylät ry, Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen luontomuseo, Keski-Suomen kunnat (seutukunnittain), Keski-Suomen museo, Kulttuuriaitta / Jyväskylän kaupunki, Laukaan luontokouluverkosto, Luonto-Liiton Keski-Suomen piiri ry ja Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry (yhteinen edustaja), Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Metsähallitus / luontopalvelut, Mitä-verkoston Jyväskylän ryhmä, Monikulttuurikeskus Gloria, Mustankorkea Oy, Piispalan nuorisokeskus, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE, Sammakkokangas Oy, Vihreä lippu -koulut ja päiväkodit sekä Kestävän kehityksen sertifikaatin saaneet oppilaitokset (yhteinen edustaja) sekä YES Keski-Suomi.

Kehittämiskeskuksilta verkkosivut opettajien tueksi

KYKY-ryhmän rinnalla Keski-Suomessa toimii ympäristökasvatuksen kehittämiskeskusten verkosto (KETO). KYKY-ryhmä nimesi verkostoon syksyllä 2015 viisi organisaatiota, jotka kokoavat kehittämisideoita ja toimivat monipuolisesti muiden toimijoiden tukena.

KETO-verkoston työn tuloksena on juuri julkaistu ”Kestävä elämäntapa Keski-Suomessa” ‑verkkosivut, jotka tarjoavat tukea erityisesti peruskoulujen opettajille uuden opetussuunnitelman toteuttamiseen: www.kestavaelamantapa.fi.

KETO-verkostoon kuuluvat: Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry, Keski-Suomen luontomuseo, Jyväskylän luontokoulu / Mankolan koulu, Keski-Suomen museo sekä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE.

Lisätietoja:

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 669

Kuusi nuorta istuu nuorisotilan sohvalla, taustalla graffiti.

Yläkoululaisten elämysradalla tutustutaan roskaantumisen ja ilkivallan seurauksiin

”Jos mä heitän tän tölkin nyt tähän, niin ei se siinä enää huomenna oo. Mä kato työllistän”, toteaa Jamppa kaverilleen. Tästä alkaa elämysradan kohtausten sarja, joiden aikana nuoret pääsevät seuraamaan 15-vuotiaan Jampan tarinaa keväästä syksyyn. Sotkutonta päivää! -koulukiertue on seiskaluokkalaisille suunnattu oppitunti roskaantumisesta ja ilkivallasta sekä niiden seurauksista. Hyvän vastaanoton saanut kiertue on vieraillut jyväskyläläisissä yläkouluissa jo vuodesta 2014 alkaen.

Draamallisella elämysradalla Jamppa jää kiinni paikkojen töhrimisestä ja rikkomisesta ja joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset. Radalla käsitellään nuorille tuttuja teemoja – roskaamista ja ilkivaltaa sekä niiden seurauksia paitsi ilkivallan tekijälle, myös kohteelle. Esille tuodaan esimerkiksi se, mitä rikotun ikkunan tai roskiksen korjaaminen maksaa. Huumoria ei ole kuitenkaan unohdettu vakavasta aiheesta huolimatta.

Ajatuksia herätellään radan aikana erilaisilla rasteilla, sekä lopun purkukeskustelussa yhdessä koulupoliisin ja sovittelutoimiston työntekijän kanssa. Radan päätteeksi oppilaat pääsevät myös tutustumaan Sotkutonta päivää! -näyttelyyn.

Koulukiertuetta mukana toteuttamassa ovat Jyväskylän Ylioppilasteatteri, Sisä-Suomen poliisilaitos sekä Aseman lapset ry. Kiertue on osa Jyväskylän kaupungin Sotkutonta päivää! -kampanjaa ja sen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa jyväskyläläinen kestävää kehitystä edistävä JAPA ry. Kiertue on yläkouluille maksuton.

Lisätiedot: JAPA ry, toimisto(at)japary.fi

Draamakasvatusta, ekaluokkalaisille opetetaan linja-auton käyttöön. Etualalla bussin aihio, lapset taustalla.

Bussiloikka kouluun! -kiertue tutustuttaa Jyväskylän, Muuramen ja Laukaan eput Linkillä kulkemiseen

– Hei, olen Laila Linkkikuski, tervetuloa Linkkiin!

Luokallinen eppuja noudattaa kehotusta ja nousee koulun liikuntasaliin lavastetun linja-auton kyytiin yhdessä Lilli Linkkimatkustajan kanssa. Näin alkaa eppuluokkaisille suunnattu Bussiloikka kouluun! -oppitunti, jonka aikana tutustutaan draaman ja tarinan keinoin joukkoliikenteeseen ja sen käyttöön. Yhdessä Laila Linkkikuski ja Lilli Linkkimatkustaja opastavat ekaluokkalaisille virtuaalisen bussimatkan aikana, miten linja-autossa toimitaan ja käyttäydytään ja miten sillä matkustetaan eri paikkoihin.

Joukkoliikenteen yleisten käytäntöjen lisäksi tunnin aikana käsitellään muita kestävän liikkumisen muotoja, kuten kävelyä ja pyöräilyä. Lisäksi pohditaan yhdessä lasten kanssa liikenteestä aiheutuvia päästöjä ja mietitään turvallisuutta.

– Yksi linkillinen matkustajia voi korvata yli 50 henkilöautoa. Jos me kaikki liikkuisimme enemmän linja-autoilla, liikenneruuhkat vähenisivät eikä parkkitilaakaan tarvittaisi niin paljon, Lilli opastaa tunnin aikana.

Aina linkkipysäkki ei kuitenkaan sijaitse kodin lähellä ja Lilli haluaakin muistuttaa matkojen ketjuttamisesta.

– Omalla autolla voi ajaa vaikkapa kuntakeskukseen ja jatkaa siitä bussilla Jyväskylän keskustaan. Näin voi välttää liikenneruuhkat eikä parkkipaikan etsimiseen mene aikaa.

Joukkoliikenne tutuksi pienestä pitäen

Oppitunnin päätteeksi jokainen ekaluokkalainen saa neljä linkkilippua ja heijastimen. Kotitehtävänä on matkustaa edestakainen linja-automatka yhdessä vanhemman tai muun aikuisen kanssa, ja kertoa matkustamiskokemuksista yhdessä osallistuneen aikuisen kanssa kampanjan nettisivulla.

Syksyn aikana Laila ja Lilli kiertävät kaikissa Jyväskylän, Muuramen ja Laukaan kouluissa opastamassa eppuja Linkillä liikkumisen saloihin. Tarkoituksena on tutustuttaa koululaiset käyttämään joukkoliikennettä pienestä pitäen, jolloin sen käyttö myöhemmässä elämän vaiheessa on luontevaa ja helppoa.

Opetustuokiot alakouluille tarjoaa Jyväskylän seudun joukkoliikenne, kiertueen käytännön toteutuksesta vastaa Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry.

Lisätiedot: JAPA ry, toimisto(at)japary.fi

Abstrakti piirros, jossa maalitaulu sekä nuolia.

Anna palautetta, vinkkaa sisältöjä tai kerro palvelustasi

Kestavaelamantapa.fi -sivuston tarkoitus on täydentyä vuorovaikutuksessa sivuston käyttäjien ja kestävän kehityksenkasvatuksen palveluiden tuottajien kesken. Voit kertoa vinkkisi, palautteesi ja ilmoittaa tarjoamastasi palvelusta alla olevalla lomakkeella. Kerrothan mahdollisimman tarkasti, mitä sivuston kohtaa palautteesi tai ehdotuksesi koskee: Palautelomake

Kiitos yhteistyöstä ja tiedon jakamisesta!